Kirjoittaja
yo-kirjoihin jo tarttuneen naisen elämää, treeniä, wannabe-fitnessiä. tasapainoilua anoreksiasta/epätyypillisestä syömishäiriöstä lopulliseen irtipääsyyn.
putoamisen mielekkyys on
uuteen nousuun lähtemisessä.
- nahum
milloin arvioit viimeksi miten monia
asioita teet joka päivä vastoin sitä, mikä
on sinulle tärkeintä?
- sam parker
miksi pitäisi olla toisten kaltainen,
kun heitä on jo niin paljon?
onni ei tule etsien. se tulee eläen.
|
27.06.2008 - 18:13
Blogi on muuttanut - tervetuloa seuraamaan kirjoitteluani jatkossakin:
http://zahir.vuodatus.net
26.06.2008 - 14:31
Mulla meni hermo.
Yksi lysti.
T:ltä loppuu pian sairasloma jalkansa puolesta ja minulla loppuu kärsivällisyys oman kehoni kanssa. Jälleen. Olen yrittänyt normaalia syömistä, mutta en vain osaa olla tyytyväinen. Edes tähän. Hivutan nyt painoa alas. Sen pari-kolme-neljä kiloa.. Minkä se nyt laskeekaan. Paino on nyt 47,7 kiloa - oikeastaan juuri se ja edelleen sen alle, mitä sen pitäisi olla. Ja omissa silmissäni olen rannalle ajautunut ryhävalas. Edelleenkin.
Huomiseksi on jo sovittuna ratsastusta ja lenkkeilyä. Lauantaina kuntosaleilua, spinningiä ja crosstraineriakin mahdollisesti, lauantaina salia ja juoksumattoa, maanantaina lisää ratsastusta ja lenkkeilyä, tiistaina salia ja spinningiä, keskiviikkona lepoa, torstaina salia, body combatia ja lenkkeilyä, perjantaina kuntosalia ja juoksumattotreeniä, lauantaina ratsastelua ja lenkkeilyä - sunnuntaina sitten punttia ja crosstraineria.
Treeniä? Kyllä. Paluu vanhoihin - huonoihin - liikuntatottumuksiin? Jep. Yo-kirjoituksiin lukua? Ehdottomasti. Ihanan täysinäinen, kiireinen viikko - eikä minun tarvitse ajatella. Liidän pilvissä taas hetken, kunnes putoan alas ja kovaa.
Tiedän, ettei näin pitäisi turruttaa rikki olevaa sielua. Mutta ainakin se tuo helpotusta edes hetkeksi.
25.06.2008 - 20:17
Huoh, onpa kivaa, toinen lepopäivä putkeen, kun jalka oikuttelee vielä tänäänkin. Huomaa tosin, että lepo tehoaa nopeasti, sillä tänään kävelin aivan normaalisti, juoksu vain ei ota onnistuakseen vielä.
Tänään tuli vaihteeksi pienimuotoinen romahdus. Olin jo henkisesti valmistautunut siihen, että vietän päivän T:n kanssa ennen autokoulua, rentoudun ja otan iisisti, kun kerran liikkuakaan ei voi. Ja miten käy? Soittavat myöhään illaksi/yöksi työkeikalle ja tulipa vielä ennen autokoulua T:n velikin käymään. Siinä sitten turhauduin, pyörin ympyrää ja lopulta lähdin polkemaan pyörällä. Olo oli aivan kamala. Kun sitten puolen tunnin päästä palasin kotiin, murenin T:n huolestuneen ilmeen alle ja purskahdin itkuun. T:n velikin luikki vaivihkaa siinä välissä kotiin. Hävetti.
Henkinen uupumus on jotain, minkä ylitse mikään ei pääse. En pysty sitä purkamaan liikunnalla, vain turruttamaan taka-alalle, en syömällä - se vain pahentaa sitä. Raskainta on se, että tajuan, ettei näin voi jatkua kovin pitkään. Minun olisi otettava itseäni niskasta kiinni ja tahdottava henkistä(kin) paranemista. Yhä edelleen myös ne menkat huutavat poissaoloaan. Eli kaikki ei vieläkään ole kunnossa. Miksi ihmeessä siis tavoittelen laihuutta? Olenko sitten paras ja maailmanvaltias, kun saan hilattua painoni alle neljänkymmenen? Miksen pelästy osastouhasta, jonka se silloin aikoinaankin toi?
Olen pettynyt siihen, etten ruoski itsestäni irti kaikkia voimiani, kuten vuosi sitten.
Olen pettynyt siihen, etten ole laihempi kuin vuosi sitten.
Olen pettynyt itseeni, kun näen anablogeja ja vatsansa kuopalle laihduttaneista kuvia. Minulla vatsan kohdalla on kumpu.
Olen pettynyt siihen, ettei ympäristöni salli minun parantua.
Olen pettynyt siihen, että en tee elämästäni haluamaani.
Ehkä huominenkin on lepopäivä, ehkä se on treenipäivä. En tiedä. Haluaisin ottaa aikalisän, järjestellä palaset päässäni kohdalleen ja jatkaa jälleen treenaamista kohti kisoja. Mutta en ehdi, on kiire tehdä. Suorittaa. Touhuta. Laihduttaa, nostaa painoa, pitää se paikallaan.
Ensi viikolla on se kovasti pakokauhuilemani yo-kirjoituksiinlukuviikko. Ruotsia, terveystietoa. Eli suorittamista. Ja sen ohella treenaan itseni varmaankin hengiltä. Toivottavasti laihdun. Saisin jotain valoa elämääni, ei tarvitsisi ajatella, että kaikki on oikeasti ihan sekaisin.
Väsyttää. Ja on pakko mennä töihin.
--
10.30: 30 g täyslihanakkeja, 30 g tonnikalaa, 200 g vadelmia, 200 g maustamatonta soijajogurttia, 210 g omena, 200 g vihanneksia
15.00: 30 g tonnikalaa, 7 g virgino-öljyä, 200 g vadelmia, 200 g maustamatonta soijajogurttia, 218 g omena, 200 g vihanneksia
19.15: 80 g broilerinfileesuikaleita, 12 g virgino-öljyä, 160 g perunoita, 207 g omena, 200 g vihanneksia
23.00: 100 g tonnikalaa, 20 g virgino-öljyä, 200 g vihanneksia
= 1625 kcal
24.06.2008 - 09:55
Uh, kylläpä väsyttää. Unta olisi piisannut varmaan pitkälle iltapäivään, mutta myöhemmin illalla on autokoulu, joten jos aion jotain tänään elääkin, piti itsensä kammeta ylös jo aiemmin. Unet olivat melkolailla taas syömishäiriöpainotteisia. Eräskin tyttö kiljui minulle unessaan, miten oli "ylensyönyt" edellisenä päivänä ja aineenvaihdunta oli kiihtynyt niin, että painoa oli lähtenyt 15 kiloa. "Mä pelkään että kuihdun tällä menolla pois!" No shit, sherlock.
Enihaus, eksyinpä taas eilen illalla proana-blogeihin. Sitäkin voi sanoa sellaiseksi päähänpinttymäksi, joka olisi nyt pikku hiljaa parempi lopettaa, jos aion suunnata ajatukseni terveeseen suuntaan. Tai jos vaikka haluaisin kilpailla parin-kolmen vuoden päästä, ei puhettakaan, että syömishäiriö saa olla vallankahvassa silloin. Dieettaus repeää helposti käsistä siinä vaiheessa.
Muutenkin kai pitäisi tosiaan ajatella ihan omilla aivoillaan ihan sitä omaa elämäänsä. Tottakai mieltä nakertaa se, että on monia, jotka laihduttavat yhä, ovat siinä anoreksian raskaimmassa vaiheessa jolloin itsekurikin on kovimmillaan - mutta tiedän kyllä senkin, että kyseisen tie pää on vain ja ainoastaan tienristeyksessä, jossa on valittava painon nosto itsenäisesti tai osastohoito. Haluanko jälleen kerran omistaa elämäni tuon tien kulkemiselle? Mitä pidemmälle sitä kävelen, sitä mitättömämmäksi käy elämä sen ulkopuolella. Enkä tahtoisi muistella tätä kesää lomana, jolloin kaikki riistäytyi käsistä ja elämästäni tuli helvettiä.
Turvotus alenee pikku hiljaa, viime yön aikanakin oli lähtenyt miltei 1,5 kiloa. Jatkan painon päivitystä kuitenkin taas sitten, kun paino on samoissa lukemissa, turhaan kai näitä turvotuskiloja listaan.
Ruokavaliostanikin muuten tuli kommenttia, ja ihan hyvä, että sekin nousi esille: en ole maininnut, että olen suoranainen hyperallergikko viljoja, maitoa, kananmunaa, pähkinöitä ja monia sitrushedelmiä myöten. Niinpä ruokavalio on todella rajattu ja kuten selvästi näkee, pintyn helposti mukaviin aterioihin. Omaa laiskuuttanihan se on, etten kovin helposti ryhdy esimerkiksi riisiä keittämään. Opiskelijatienesteillä on myös hankala ryhtyä kokeilemaan kaikkea uutta.
Liikkumaan en sitten tänään päässyt, perjantain lepopäivä siirtyi tälle päivää ja perjantaina juoksen. Sen verran sentään olen armollinen tuota eilen muussiksi möyhiintynyttä jalkaani kohtaan - parempi levätä yksi päivä kuin maata sängynpohjalla yksi viikko urheiluvammoineen.
Aloittanen muuten syksyllä kickboxingin tuomaan erilaista syvyyttä niin lihas- kuin aerobiselle kunnolle.
--
10.30: 30 g tattarihiutaleita, 11 g virgino-öljyä, 150 g mansikoita, 250 g maustamatonta soijajogurttia, 200 g vihanneksia
15.15: 30 g tonnikalaa, 7 g virgino-öljyä, 200 g mansikoita, 200 g maustamatonta soijajogurttia, 240 g omena, 300 g vihanneksia
20.45: 70 g tonnikalaa, 10 g virgino-öljyä, 406 g omena, 300 g vihanneksia
23.30: 100 g tonnikalaa, 20 g virgino-öljyä, 200 g vihanneksia
= 1640 kcal
23.06.2008 - 17:27
Kävin tänään salilla ja on se ilo todeta, että puntti kulkee kerta toisensa jälkeen. Kai se on myönnettävä, että reilulla alipainolla treenauskin on silkkaa paskaa, niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla.
Intervallitreeni juoksumatolla tosin tuotti tänään ongelmaa. Tunsin jo lämmittelyvaiheessa, ettei ihan kaikki nyt natsaa ja homma olikin silkkaa masokismia loppujen lopuksi - oikeaan jalkapöytään sattui niin, että jouduin useaan kertaan ottamaan tukea, etten olisi lentänyt matolta. Silkalla sisulla sinnittelin koko puolituntisen, mutta kyllä oli kävely treenin jälkeen sen näköistä, että on tyttö pieksetty. Tunnin kävelylenkki myöhemmin iltapäivällä vähän oikoi kinttua, eikä olo ole enää ihan vammainen.
Kävin punttitreenin jälkeen katsastamassa T:n tilanteen sairaalassa ja tulehdusarvot hipoi vieläkin melko korkealla, 99:ssä (eilen ne olivat 130..). Jalka oli yhä aika rujon näköinen ja kädessä oli tippa, mutta kyllä T jo reilummin heitti huulta ja oli pirteämpi.
Saatiin myös varattua paikka yo-juhlille ensi vuodeksi! T ja minä kun pidetään juhlat yhtä aikaa. Juhlapaikka on kertakaikkisen upea, meren rannalla oleva iso, melko uusi rakennus. Tiedän jo nyt, että tiedossa on ikimuistoiset valmistujaiset molemmille.
Olen yhä ihan hemmetin turvoksissa ja tekisi mieli hakata päätä jälleen seinään, että onko sitä aina pakko syödä niin paljon juhlapyhinä. Mutta no, here we go again, eiköhän se paino siitä palaudu normaaleihin uomiinsa kuten ennenkin, kuitenkin kun treeniä on tiedossa joka päivä. No stress, and so on.
--
11.05: 30 g täyslihanakkeja, 30 g tonnikalaa, 200 g mansikoita, 200 g maustamatonta soijajogurttia, 240 g omena, 200 g vihanneksia
14.20: treenin jälkeinen palautusjuoma
18.00: 20 g tattarihiutaleita, 100 g mansikoita, 300 g maustamatonta soijajogurttia, 220 g omena, 300 g vihanneksia
= 1050 kcal
+ 60 min puntti, 30 min juoksumatto-intervalli, 60 min kävely
22.06.2008 - 22:17
Juhannuskin sitten on ohi.
En osaa oikein antaa yhtä, tiivistävää lausetta kuvaamaan kaksipäiväistä. Perjantaina valvoin puoli neljään, join ehkä 11 siideriä olematta mitenkään änkyräkännissä (varsin hyvässä kuosissa jälleen, olen melkoinen viinasieni) ja lauantaina kahdeksan. Söin kyllä myös ihan pirusti - kyllähän minä sen aavistin. En kylläkään ylensyönyt, mutta ruoka oli niin kaloripitoista (makkaraa, kuivattuja hedelmiä, leipää, sipsejäkin..), että kyllä melkoista energiatykitystä se oli. Molemmilta päiviltä kalorisaldo on varmaan yhteensä siinä 10 000 huiteilla, että repikää siitä, hah! Mutta en jaksa pohtia tuota asiaa. Seuraavan kerran spesiaalisyömistä on sitten Italian reissulla, tosin tarkoitushan on sielläkin syödä ihan fiksusti.
Hauskaakin kyllä piisasi. Yksi kaveriporukamme tyypeistä, Jussi, muun muassa ehti perjantaina kännipäissään soittaa Yleisradion toimitukseenkin.
"No se on Häkkisen Kake tässä. Moniko on tippunu tänä juhannuksena?"
"...?"
"Niin, moniko on tippunut tänä juhannuksena? Moniko on kuollu vesiliikenteessä?"
"Niin siis.. Niin, tähän mennessä on kuollut kuusi ihmistä.."
"Montako vesillä?"
"Odotas.."
"No, saan minä sen tiedon muualtakin, sonmoro" ja luuri korvaan. Seuraavan kymmenen minuutin ajan sai vain kuulla puuduttavaa kännisen hehkutusta: "VITTU ETTÄ SE TOIMITTAJA JÄÄTY! SE OLI NIIIN JÄÄSSÄ! SIIS IHAN JÄÄSSÄ!" Tällaisina hetkinä sitä toivoisi, että viina menisi päähän hieman sutjakkaammin.
Muutama ehti uida mökin pihassa olevassa lammessakin vaatteet päällä - jääkylmässä vedessä, hullut - mutta minä en sinne uskaltautunut, flunssan pelossa. Sääskiä lammesta johtuen mökillä piisasi aivan helvetisti suoraan sanottuna, olen aivan puremilla ja niin oli muukin porukka. Jos jokin saa minut raivoon, sääsket.
Toinen juhlapäivä oli kuitenkin synkeämpi. T:n vasen jalka turposi yön aikana aivan muodottomaksi ilman mitään syytä ja käytännössä ei pystynyt astumaan jalalle enää ollenkaan. Tänään sitten ajettiin suoraan terveyskeskukseen ja tuomio oli jalkaan iskenyt infektio. Luulin, että kulta selviäisi pelkällä lääketabletilla, mutta T otettiinkin osastolle ja pääsee kotiin vasta 2-4 päivän päästä. Miksi aina meille käy näin?
Nyt sitten istun yksin kotona. Pitäisi tiskata ja imuroida, eikä yhtään huvita. Kaipaan T:n viereen, kaiken tuon juhlahulinan jälkeen olisin vain halunnut olla kaksin ja viettää yhteistä yötä peiton alla!
Lihoin viikonlopun aikana muka viisi kiloa, enkä voi nyt kuin nauraa. Tottakai tuollaisen turvotus- ja nestemäärän poistaminen vie aikaa varmaan taas sen 1-2 viikkoa, mutta en omaa itsetuntoani säästääkseni hyppää vaa'alle seuraavaan pariin päivään - ainakaan. Tällä hetkellä koko hemmetin painoasia tuntuu niin raivostuttavan turhalta ja pinnalliselta. Hinkkaan painon taas sinne 45 ja 46 välille (no, jossa se normaalisti onkin, mutta melkoinen työsarkahan aina noiden juhlapyhien turvotukset on poistaa), enkä sitä alemmas sitä päästä. Piste.
Hassua huomata sekin, miten kroppa toimii. Edelleenkään moinen harrastamani syöminen ei kai ole normaalia (tai sitten minun vain täytyy hyväksyä se, että minulla ON iso vatsalaukku ja siinä poikkean muista), mutta noiden parin päivän jälkeen kun kyselin tänään itseltäni, että maistuisikos vielä jokin herkku, ei huvittanut. Ostin T:lle sairaalaan karkkipussin ja varastin sieltä kaksi karkkia itselleni, mutta ei tuntunut siltä, että enempää olisi huvittanut syödä. Oikeaa ruokaa kyllä söin hyvinkin tuhdisti tänään.
Toki minua harmittaa se, että en omaa niin valtavaa itsekuria, kuin esimerkiksi valmentajani tai kovemman luokan urheilijat, mutta jälleen minun pitäisi miettiä vaakakuppien asetelmaa. Tietynlaiset rutiinit ja terveet elämäntavat ovat kaiken A ja O, mutta tosiaan, mitä haluan muistella 20 vuoden päästä? Sitä, että ruoskin itseäni henkisesti ja fyysisesti läpi vuosien vai sitä, että treenasin ehkä hieman matalempia tulostasoja saavuttaen, mutta kuitenkin melko rennosti eläen?
Lueskelin tänään myös Helsingin Sanomien vanhaa kuukausiliitettä ja tunnistin itseni Ruben Stillerin kehonkuvaa koskevasta haastattelusta.
"Olen siis jatkuva parannuksen tekijä. Jotta tuntisin, miten hyvältä
terve elämä tuntuu, minun täytyy välillä elää epäterveellisesti.
Retkahtamisella tavoittelen itseinhoa, ja ylösnousemus itseinhosta on
minun extreme-lajini."
Voi luoja että kaipaisin nyt seuraa, lämpöä, puheensorinaa ja ihmisiä. En tahdo olla yksin. Menen huomenna heti aamupäivästä kuntosalille - ja sali on sairaalasta onneksi vain 50 metrin päässä, joten menen heti sieltä T:tä katsomaan.
En haluaisi mennä nukkumaan yksin. Pelottaa, itkettää, ahdistaa. En tahdo kylmään sänkyyn.
20.06.2008 - 11:24
Kolmelta lähdetään ajelemaan toiselle paikkakunnalle, T:n isän talolle juhannusta viettämään noin kymmenen ihmisen voimin. Ahdistaa ja stressaa, pitäisi käydä vielä kaupassakin ja pohdituttaa, mitäköhän (paskaa) sieltä tarttuu mukaan. Ostan siidereiden lisäksi varmaankin paljon marjoja ja hedelmiä, myös kuivattuja hedelmiä, jotakin lihaa, ehkä jopa täyslihamakkaraa (jo sanana tuo kuulostaa niin ällöttävän rasvaiselta) jos oikein innostun.
Että hyvää syöpöttelyjuhlaa vaan kaikille..kele. Pitää yrittää juoda niin paljon, että ruokaa tekee vähemmän mieli. Tänään on lepopäivä, huomenna yritän käydä juoksemassa tuolla reissussakin, saa nähdä, onnistuuko. Voi olla, että joku minut köyttää sisälle, enkä pääse mihinkään lönkyttelemään.
Nukuin viime yönä todella huonosti - sänkyyn menin ehkä puoli yhdeltätoista ja uni taisi tulla joskus kahden jälkeen. Sitten heräilinkin pitkin yötä ja lopulta nousin ylös yhdeksältä. Väsyttää ja tiedän, että oma vika tämä oli taas; en treeneihin nähden syönyt eilen tarpeeksi ja nälkä oli koko yön huutava. Mutta minähän en yöllä syö, joku raja sentään helvetti soikoon.
Paino oli tänään jo 45 puolella, mutta takuulla hyppää taas tsiljoona kiloa ylöspäin tämän ja huomisen aikana. Tällaiset ruoan väärinkäyttäjät voisi ampua.
19.06.2008 - 18:14
Se on sitten kohta juhannus ja lähdetäänkin jo huomenna ryyppäämään, KAHDEKSI päiväksi. Ei helvetin vittu, olen kyllä syömättä koko huomisen siinä tapauksessa. Mahtavaa, loistavaa, todella hienoa. Saa nähdä, miten selviän reissusta - tulenko kymmenen kiloa paksumpana, ylensyömismorkkis takana vai sujuuko kaikki hyvin. Ajattelin ostaa mukaan kuitenkin jotakin hyvää, ehkä kuivattuja hedelmiä tai jotain vastaavaa. Toivottavasti osaisin tällä kertaa suhtautua ruokaan normaalisti, enkä siten, että aivot pakottavat syömään kaiken mikä ei pistä vastaan. Niinpä niin, en taaskaan myönnä olevani aliravittu. Kärsi siis paska seuraukset.
Kävin tänään treeneissäkin, puntti kulki ja crosstrainer sai hien valumaan. Vielä illasta hiippailen kävelemään, kun sääkin selkeni, eikä vettä tule enää kuin sieltä kuuluisasta esterin takamuksesta.
Hieman sekava tilanne perheessä taas kerran; isän uusi nainen (hillitön manipulaattori, isä on täysin tämän hullun marionetti..) pisti kapuloita äidin asunnonvaihtoon ja saa nyt nähdä, tuleeko tästä vuosisadan riita. Tarina on niin pitkä ja monimutkainen, etten edes jaksa sitä koneelle vuodattaa. Sanotaan kuitenkin näin, että melko mielenvikainen ihmisen pitää olla, että puuttuu toisten elämiin ja unelmiin - saamatta siitä edes mitään hyötyä itse.
--
10.10: 30 g täyslihanakkeja, 30 g tonnikalaa, 200 g vadelmia, 200 g maustamatonta soijajogurttia, 218 g omena, 200 g vihanneksia
14.00: 50 g tonnikalaa, 8 g virgino-öljyä, 100 g vadelmia, 150 g maustamatonta soijajogurttia, 229 g omena, 200 g vihanneksia
16.50: treenin jälkeinen palautusjuoma
17.30: 55 g tattarihiutaleita, 150 g vadelmia, 250 g maustamatonta soijajogurttia, 200 g vihanneksia
21.00: 80 g täyslihanakkeja, 50 g tonnikalaa, 100 g vadelmia, 300 g vihanneksia
= 1835 kcal
+ 60 min puntti, 30 min crosstrainer, 60 min kävely
18.06.2008 - 16:12
Että stressaa ja harmittaa. Gerbiilikolmikko ei vain ota tottuakseen toisiinsa - totutusta on kohta kestänyt kaksi viikkoa ja vanhempi naaras yhä jaksaa narskuttaa hampaitaan pikkuiselle. Käy sääliksi pitää terraariota jaettuna, vaikka tilaa onkin kummallakin puolella 60 x 46 senttiä, mutta silti. Toivottavasti homma vielä lutviutuu, ottaa se sitten vielä viikon tai kuukauden.
Tänään oli sellainen not-so-good-feeling kun lähdin salille, mutta tein silti varsin hyvän treenin. Koko ajan oli hiki pinnassa ja keskittynyt olo. Jos vielä ehdin, käyn myöhemmin illalla kävelemässä, mutta jos en, ei voi mitään.
Koinpa tänään senkin elämyksen, että kävin pimeässä suihkussa. Vessan peilikaappi oli kokenut oikosulun ja uutta kaappia odotellessa on pakko asioida ilman valoja.
Isä pyysi tänään luokseen päivälliselle. Stressaa, vaikka tiedän, että ruokana on lihaa ja kasviksia, mutta epäilen lihan olevan enemmän tai vähemmän melko rasvaista. Päivän muut kalorit kuitenkin kun ovat vain 1000 pintaan ja olen liikkunut jo nyt 600 kalorin edestä, enköhän voi mennä plusmiinusnolla-linjalla tänään.
Edit: ohoh, isähän olikin kokannut vähän vähemmän.
--
11.00: 30 g täyslihanakkeja, 30 g tonnikalaa, 200 g mansikoita, 200 g maustamatonta soijajogurttia, 230 g omena, 200 g vihanneksia
13.50: treenin jälkeinen palautusjuoma
15.00: 20 g tattarihiutaleita, 100 g mansikoita, 300 g maustamatonta soijajogurttia, 213 g omena, 300 g vihanneksia
19.00: 200 g porsaanlihaa, 250 g mansikoita, 300 g vihanneksia
= 1670 kcal
+ 60 min puntti, 30 min juoksumatto-intervalli
17.06.2008 - 16:22
Kiitos kommenteista, näin yhteisesti.
Apua. Mua pelottaa.
Soitin T:lle ja kysyin, haluaako hän viettää tänään yhteistä iltaa vai lähdenkö salille (T:llä taas jatkuu huomenna työt). T ehdotti välittömästi, että lähdetään elokuviin - yhtä aikaa sisälläni sekä toivoin tätä, että rukoilin, että T sanoisi hänellä olevan jotain menoa.
Jotenkin yhtäaikaa on läsöpaska ja yhtä aikaa hyvä olo. Päähän jäi eräästä syömishäiriötä käsittelevästä kirjasta takomaan "sairastuin tekemällä samoja asioita ja paranin tekemällä uusia". Kai se on totta, mutta pelkään joka ikistä askelta. Pelkään astua vaa'alle huomenna, pelkään, että tein väärän ratkaisun.
Olin tosiaan eilen syömättä "kunniakkaasti" koko loppupäivän. Olo oli jälleen kuin parhaimmissakin aineissa kun nälkä katosi. Olin jossain euforisessa paastotilassa ja yhtä aikaa sisällä taas velloi niin oksettava olo, ettei ruokaa tehnyt siksi mieli. Tänä aamuna kiisin töihin, enkä ehtinyt edes syödä mitään. "Aamupala" vaihtui kello puoli neljän päivälliseksi.. Näyttihän se vaaka melkein kiloa vähemmän kuin eilen, mutta peilikuva kertoo yhä toista. Jos olen taas ajautumassa siihen sokeaan tilaan, jossa olen laiha vasta alle 40-kiloisena, en ehkä kestä. Eikä kukaan muukaan.
Yritin eilen myös selittää T:lle anorektikon (pitäisi kai sanoa itseäni ex-anorektikoksi, koska näytän nyt pullamössönössöltä omissa silmissäni ainakin) luulotautisuutta. Sitä, miten kuvittelen, että kaikki ovat lyöttäytyneet yhteen ja tehneet salaliiton minua vastaan: he vain haluavat lihottaa minut, jotta voisivat taas nauraa päin naamaani ja murskata itsetuntoni. T oli hetken hiljaa ja sanoi, ettei hän tajua koko ideaa. Tottakai se kuulostaa sairaalta, kun sitä pohdiskelee pidempään. Mutta en haluaisi antaa minua loukanneille ihmisille sitä iloa, että paisuisin ja pyöristyisin taas läski-roskaruokasammio-heidiksi. Tahdon henkenikin uhalla näyttää olevani kykenevä ja kurinalainen, voittamaton. Naurettavaa? On.
Yritän hokea itselleni, että minun on elettävä elämäni, eikä elämäni saa olla pelkkää liikuntaa. Helvetti soikoon. Yritän olla rankaisematta itseäni tästä puskan takaa pomppaavasta lepopäivästä.
Huomenna punttia, intervallitreeniä ja kävelyä, torstaina sama homma, perjantaina ratsastamaan ja lenkille, lauantaina lepo (kaksi lepopäivää viikkoon? vain kolme punttitreeniä?! NOT - ei mahdu mun päähäni), sunnuntaina juoksemaan ja kuluttamaan juhannusalkoholin kaloreita.
Ja jälleen kerran huomaan, että olen yhä hyvin tiukasti jumissa tässä helvetillisessä suossa. Milloin ihmeessä koittaa se aamu, että voin sanoa itselleni: hyvä heidi, olet kaunis ja elät tasapainoisesti? Tällä menolla kestää taas ihan hel-vetin kauan.
Edit: Sainpahan itseni syömään iltapalan. Tästä se nousu taas lähtee, toivon mukaan. Ja toivottavasti ei pääty ahmimiseen.
--
15.30: 30 g tonnikalaa, 7 g virgino-öljyä, 200 g mansikoita, 200 g maustamatonta soijajogurttia, 152 g omena, 300 g vihanneksia
19.00: 685 g omenoita
22.00: 100 g tonnikalaa, 20 g virgino-öljyä, 200 g vihanneksia
= 1040 kcal
|
|
